Rauhan vai väkivallan asialla? – Uskonnollisuuden rooli konflikteissa
Vuonna 1095 paavi Urbanus II lähetti ristiretkeläiset matkaan käskyllä Deus vult, se on Jumalan tahto. Tämän seurauksena uskonnollisesti motivoituneet kristittyjen joukot marssivat kohti pyhää Jerusalemin kaupunkia tavoitteenaan sen vapauttaminen muslimien hallinnasta. Lopputulemana oli vuosisatoja kestäneet välienselvittelyt kristittyjen ja muslimien kesken sekä yhteensä yhdeksät ristiretket. Yli 900 vuotta myöhemmin tapahtui syyskuun 11. päivän iskut, joiden suunnittelijana oli radikaalia islamia edustanut Osama Bin Laden. Tästä puolestaan seurasi Yhdysvaltojen laajamittainen sota terrorismia vastaan, mistä Afganistanin ja Irakin sodat ovat oivia esimerkkejä.
Valitettavaa kyllä, Urbanus II:n ja Osama Bin Laden eivät ole ainoat henkilöt historian saatossa, jotka ovat käyttäneet uskontoja hyväkseen tavoitellessaan omia päämääriään. Tämän tekstin kannalta ei ole oleellista mikä uskonto tai pyhä kirja kertoo totuudesta. Oleellista on se, että mitä tahansa niistä on mahdollista käyttää pahoihin tarkoitusperiin siinä missä hyviinkin.
Mutta millainen rooli uskonnollisuudella on nykypäivän konflikteissa? Tai onko sillä ylipäätään sellaista? Jonathan Foxin, Shmuel Sandlerin ja R. Scott Applebyn kaltaisten tutkijoiden mukaan uskonnollisuuden ja uskontojen rooli, niin hyvässä kuin pahassa, on jätetty liian vähälle huomiolle kansainvälisten suhteiden tutkimuksissa. On toki selvää, että uskonnollisuus on vain yksi aspekti konflikteissa muiden joukossa ja joissain konflikteissa sillä ei minkäänlaista roolia. Tämä ei kuitenkaan itsessään ole mikään peruste jättää sitä huomiotta.
Olen myös itse keskittynyt samaiseen aiheeseen omassa gradussani, joka koskee uskonnollisuuden roolia israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa. Tätä on lähdetty selvittämään ruohojuuritasolta käsin, haastattelemalla Suomessa asuvia israelilaisia ja palestiinalaisia. Haastatteluissa nousi esiin monia eri aiheita liittyen muun muassa konfliktin historiaan, syihin ja osapuoliin. Myös uskonnolliset tekijät nähtiin merkityksellisinä liittyen erityisesti viiteen eri teemaan: Israelin poliittiseen järjestelmään, Israelin siirtokuntiin, Hamasiin, identiteetteihin sekä uskonnollisiin paikkoihin.
Näistä kolme ensimmäistä liittyy oleellisesti politiikan ja uskonnollisuuden väliseen suhteeseen. Uskonnollisilla puolueilla on ollut Israelissa iso rooli aina valtion perustamisesta saakka ja tämän vuoden parlamenttivaaleissa tästä saatiin taas yksi esimerkki. Saadakseen hallituksen aikaan, Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun olisi tullut saada Avigdor Libermanin johtama Jisrael Beiteinu mukaan hallitukseen. Liebermanin vaatimuksena on ollut se, että ortodoksijuutalaisten tulisi suorittaa pakollinen asepalvelus, aivan kuten kaikkien muidenkin. Tämä ei puolestaan ole käynyt ortodoksipuolueille, joita Netanyahu olisi yhtä lailla tarvinnut puolelleen saadakseen enemmistöhallituksen. Netanytahu puolueineen ei kyennyt ratkaisemaan ongelmaa ja tämän seurauksena Israelissa pidetään uusintavaalit tänä syksynä.
Toisekseen haastateltavat olivat sitä mieltä, että siirtokuntalaiset ovat isoksi osaksi nimenomaan ääriuskonnollisia ja monet heistä ovat muuttaneet alueelle Yhdysvalloista. Suurin osa haastateltavista näki, että siirtokuntien taustalla on nimenomaan ajatus ”juutalaisesta unelmasta”, jonka mukaan Raamatun aikaisen Israelin ja Juudan kuningaskuntien rajat toimisivat myös nykyisen valtion rajoina. Samalla siirtokunnat ovat kuitenkin myös yksi eniten israelilaisten ja palestiinalaisten välejä kiristävä asia ja esimerkiksi ultraortodoksiset puolueet ovat aktiivisesti ajaneet siirtokuntien asemaa eteenpäin.
Koska Hamas on vuonna 2006 valtaan äänestetty puolue palestiinalaisten keskuudessa, tulee sitä pitää ainakin jossain määrin poliittisena järjestönä sen kyseenalaisesta toiminnasta huolimatta. Vaikka järjestö onkin osoittanut joitakin muuttumisen merkkejä, niin sen tausta, sen peruskirjoissa käytetty voimakas uskonnollinen retoriikka sekä ainakin osin väkivaltaista jihadia ajava taktiikka herättää kysymyksen siitä, millaisessa asemassa uskonto toimii järjestön sisällä tänä päivänä.
Identiteetteihin liittyvä keskustelu on kaukana yksinkertaisesta. Uskonnollisuuden ja identiteettien väliseen problemaattiseen suhteeseen liittyy myös monia eri tasoja, joista kaksi noussee ylitse muiden: juutalaisuuden ja Israelin valtion välinen suhde sekä palestiinalaismuslimien ja -kristittyjen jakautuminen omiksi yhteisöikseen. Juutalaisen kansan historialliset perinteet ja tavat ovat pysyneet tärkeänä osana niin uskonnollisten kuin sekulaarien juutalaisten jokapäiväistä elämää. Valtio on ollut alusta lähtien korostuneen juutalainen ja siksi monet arabit ovat kokeneet itsensä toisen asteen kansalaisiksi. Toisaalta samaan aikaan myös palestiinalaisessa yhteiskunnassa on havaittavissa jakautuneisuutta. Yhtenä syynä voidaan pitää fanaattisen islamismin suosion kasvua. Palestiinassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa muslimit ja kristityt elävät rinnakkain, mutta eivät yhdessä: molemmat elävät omien yhteisöjensä parissa, omien traditioidensa mukaisesti. Kiinnostavaa on myös se, miten osapuolten tosistaan käyttämä retoriikka pohjautuu selkeään uskonnolliseen väärinymmärtämiseen. Arabit ja palestiinalaiset puhuvat israelilaisista useimmiten nimenomaan juutalaisina, vaikka merkittävä osa Israelin väestöstä on muun muassa arabeja ja druuseja. Israelilaiset puolestaan vaikuttavat puhuvan palestiinalaisista nimenomaan muslimeina, vaikka yhtä lailla heilläkin on väestössä muihin uskontokuntiin lukeutuvia ihmisiä.
Israelin ja Palestiinan alueiden suhteen Jerusalemin merkitys nousee ylivoimaisesti ylitse muiden ja sitä se on erityisesti sen uskonnollisen merkityksen vuoksi. Abrahamilaisten uskontojen pyhä kaupunki on ollut kiistakapulana tuhansien vuosien ajan ja sellaisena se on pysynyt aina tähän päivään saakka. Kun vuonna 2000 silloisen israelilaisen oppositiopuolue Likudin puheenjohtaja Ariel Sharon vieraili Temppelivuoren alueella, koettiin tämä palestiinalaisten osalta tahalliseksi provokaatioksi. Pian Sharonin vierailun jälkeen vihaiset palestiinalaiset mielenosoittajat hyökkäsivät israelilaisten poliisien kimppuun ja väkivaltaisuudet levisivät ympäri maata synnyttäen samalla toisen intifadan eli palestiinalaisten kansannousun. Intifada kesti lopulta 4,5 vuotta aiheuttaen yli 4000 kuolonuhria. Intifadan alkamista ei voida laittaa puhtaasti Sharonin vierailun syyksi, sillä tilanne oli jo ennestään tulenarka israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Temppelivuoren uskonnollinen merkitys niin juutalaisille kuin muslimeillekin oli kuitenkin tilanteen lopullisesti laukaiseva tekijä.
Iso kysymys on myös se, voisiko uskontokuntien edustajilla tai johtajilla olla positiivinen vaikutus konfliktin ratkaisuun liittyvissä kysymyksissä ja jopa varsinaisissa rauhanneuvotteluissa. Konfliktiin liittyen on kyllä käyty uskontojenkin välistä dialogia, mutta vaikuttaa siltä, että ne ovat olleet tähän mennessä ennemminkin ”mukavaa jutustelua kahvin kera” ilman todellisia käytännön ratkaisuja. Toisaalta, moni omistakin haastateltavistani mainitsi, että uskonnoilla on ehdottomasti mahdollisuus toimia positiivisena vaikuttajana konfliktissa, mikäli niissä palattaisiin niiden alkuperäiseen, rauhaa koskevaan sanomaan.
Tilanteessa, jossa jokaisella vaikuttaa olevan oma tulkintansa pyhistä teksteistä, tarvitaan uskonnollisten johtajien esimerkkiä. Esimerkkiä, josta ei tällä kertaa seuraisi ristiretkien tai terrori-iskujen aaltoja.
”Vuonna 1095 paavi Urbanus II lähetti ristiretkeläiset matkaan käskyllä Deus vult, se on Jumalan tahto.”
Kysymys lienee kaikkien uskontojen osalta juuri siitä, että minkä uskonnon Kaikkivaltias jaksaa nostaa suurimman kiven.
Ilmoita asiaton viesti
Israelin ja Palestiinan kohdalla uskonnolla on erityisen vahva rooli rauhan tekemistä vaikeuttavana asiana.
Maallistunut juutalainen vasemmisto on jo kauan kampanjoinut rauhansopimuksen ja kahden valtion mallin puolesta. He ajattelevat maalaisjärjellä ennakkoluulottomasti: ”Ollaan kaikki ihmisiä, ja rauhan vallitessa kaikilla olisi mukavampaa. Väliäkö sillä jos myös arabit saavat oman osansa tästä autiomaasta jossa me kaikki asumme.” Tällaisella asenteella rauhansopimus lähtisi etenemään, ja meinasikin lähteä Jitshak Rabinin aikoihin.
Mutta kuvaavaa on, että hänet murhasi uskonnollinen kiihkoilija. Jonka jälkeen ääriuskonnollisia juutalaisia nähtiin paljonkin tanssimassa Rabinin haudalla. Niin sokaiseva viha kohdistuu ääriuskonnollisten juutalaisten taholta kaikenlaiseen myötämielisyyteen palestiinalaisia kohtaan, kun Raamatussa lukee että Jumala on luvannut koko maan juutalaisille, ja että Mooses ja kumppanit tekivät syntiä Jumalaa vastaan jättäessään hävittämättä maasta (kansanmurhalla) kaikkia siellä valmiiksi asuneita kansoja. Kun tällaiseen uskoo, että koko maan jättäminen valtaamatta oli synti 3000 vuotta sitten, on vaikea lähteä solmimaan rauhaa palestiinalaisten kanssa, ja veri vetää vapaaehtoiseksi siirtolaiseksi Länsirannan uusiin siirtokuntiin, Jumalan asialla. Siksi siirtokuntien asukkaat ovat käytännössä ääriuskonnollisia kiihkoilijoita, koska juuri he uskovat olevansa Jumalan asialla.
Varsin merkittävä rooli maailmanpolitiikassa on myös sillä, että protestanttisessa ja tunnustuksellisessa kristinuskossa USA:ssa ja muissakin maissa uskotaan yhtä vakaasti ja kirjaimellisesti siihen, että koko Israelin maa on luvattu nimenomaan ja vain juutalaisille, ja että on Jumalan tahto että palestiinalaiset saataisiin sieltä pois jollain keinolla. USA:n ulkopolitiikka Israelia kohtaan perustuu varsin isolla painoarvolla tällä tavalla ajattelevien uskovaisten äänestäjien vaikutukseen maan politiikkaan, yhdistettynä juutalaisten lobbaus-ryhmien vaikutusvaltaan. Yhdessä ne kaksi uskonnollista voimaa ohjaavat USA:n ulkopolitiikkaa, joka puolestaan ohjaa koko Lähi-Idän tasapainoa ja rauhan mahdollisuuksia siellä.
Sitten vielä tilanne palestiinalaisten puolella — jos tuossa edellä ei jo ollut tarpeeksi esteitä rauhan tekemiselle. Uskonto ei ole varsinaisesti syy muuhun kuin Jerusalemin ja erityisesti Temppelivuoren moskeijan vaatimiseen. Lähes koko kansa on islamin uskoisia, joten uskonto on mukana argumentaatiossa koko ajan, mutta lähinnä keppihevosena josta saa kivasti painoarvoa argumentteihin, jotka olisivat olemassa muutenkin vaikka uskontoa ei olisi keksittykään. Siihen argumenttiin, että alle 100 vuotta sitten koko maa oli heidän, ja sitten mamut tulivat ja valtasivat puolet maasta itselleen. Vähän kuin Karjala takaisin ja heti -meiningillä, kansa tekee surutyötä kokemiensa menetysten kanssa, eikä ole vieläkään suostunut keventämään vaatimuksiaan edes sille tasolle että puolet valtiosta kelpaisi heille, vaan edelleen argumenteissa on mukana myös vaatimus oikeudesta muuttaa takaisin myös Israelin puolelle, ja saada sieltä vanhat kotitalonsa haltuunsa niiden nykyisiltä omistajilta.
Suomessa on ihan samaa asennetta Karjalan evakoiden taholla, ja yhtä ylivoimaista ja neuvottelemaan halutonta osapuolta vastaan. Aika on tikittänyt Venäjän eduksi, Suomen kansa alkaa unohtaa mitä se on menettänyt, ja Israel toivoo ajan tikittävän myös omaksi edukseen, jotta uusi palestiinalaisten sukupolvi, jolla ei ole henkilökohtaista sidettä juuri tarkalleen tiettyyn vuoriston laaksoon ja männyn juureen maan alueella, unohtaisi mitä kotitiloja heidän vanhempansa menettivät.
Ilmoita asiaton viesti
”Maallistunut juutalainen vasemmisto on jo kauan kampanjoinut rauhansopimuksen ja kahden valtion mallin puolesta”
Näin vasemmisto on kieltämättä tehnyt ja esimerkiksi Netanyahun aikana Israel tuskin tulee tekemään rauhaa palestiinalaisten kanssa. Toki tähän vaikuttaa monet muutkin tekijät, niin israelilaisten kuin palestiinalaistenkin puolelta. Toisaalta uskon, että ihan yhtä lailla oikeistonkin puolella rauha otettaisiin mielellään vastaan. On syytä huomioida myös se, että esimerkiksi Israelin ja Egyptin välinen Camp Davidin rauha tehtiin nimenomaan Menachem Beginin (Likud) pääministerikaudella. Aikakaudella, jolloin Israelin ja Egyptin kaltaisten vihollisten tekemä rauha oli odottamaton ja yllättävä. Vaikka kyseessä ei ollutkaan israelilaisten ja palestiinalaisten välinen rauha, niin kyllä se mielestäni jotain viitteitä antaa siitä, että oikeiston aikaansaama sopimus ei ole mahdottomuus. Samaan aikaan, puheistaan huolimatta, vasemmisto on saanut hyvin vähän mitään konkreettista aikaiseksi palestiinalaisten kanssa. Oslon sopimusta kohtaan ladattiin kyllä suuret odotukset, ja sinänsä se hyvä yritys olikin, mutta toteutus jäi lopulta puuttumaan.
”Uskonto ei ole varsinaisesti syy muuhun kuin Jerusalemin ja erityisesti Temppelivuoren moskeijan vaatimiseen. Lähes koko kansa on islamin uskoisia, joten uskonto on mukana argumentaatiossa koko ajan, mutta lähinnä keppihevosena josta saa kivasti painoarvoa argumentteihin, jotka olisivat olemassa muutenkin vaikka uskontoa ei olisi keksittykään”
Tästä täytyy myös olla hieman eri mieltä. Tai olet osittain oikeassa ”keppihevosargumentoinnin” suhteen; ei tietenkään voi yleistää, että kaikki muslimit liittäisivät Israeliin kohdistuneen vastarinnan nimenomaan islamiin. Tämä valitettava yleistäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö se pitäisi paikkanasa esimerkiksi Hamaksen ja sen kannattajien kohdalla. Ja ottaen huomioon Hamaksen rooli niin Gazassa kuin koko konfliktissa, ei uskonnollisuuden asemaa tässä asiassa pidä mielestäni väheksyä. Hamas puhui ennen avoimesti islamilaisen valtion perustamisesta alueelle ja vaikka tästä tavoitteesta on ainakin julkisesti luovuttu, niin esimerkiksi vuoden 2017 peruskirjassa koko Israelin ja Palestiinan alueen, nimenomaan uskonnollinen, merkitys korostuu todella vahvasti.
Ilmoita asiaton viesti
Camp Davidin aikaan rauha oli Israelille helpotus, tervetullut hengähdystauko vihamielisen arabimaiden liittouman ympäröimänä.
Nykyään tilanne on erilainen, arabimaa toisensa jälkeen on joko menettänyt sotilaallisen mahtinsa (Libya, Syyria jne.) tai löytänyt Israelista melkeinpä ystävän ja liittolaisen.
Nyt kello tikittää Israelin eduksi, Iranin lisäksi ei ole enää yhtään valtiota jota he realistisesti pelkäisivät, joten leppoisa elämän menon jatkaminen nykyiseen malliin ja viivyttely rauhan sopimisen kanssa on odotettavissa olevaa käytöstä Israelin puolelta.
Ilmoita asiaton viesti